Eronneiden vihkiminen

Eronneiden vihkiminen tarkoittaa kristillisen yhdyskunnan suorittamaa avioliittoon vihkimistä, joissa toinen tai molemmat vihittävistä henkilöistä on jo aikaisemmin vihitty avioliittoon, mutta avioliitto on päättynyt avioeroon. Kristillisten kirkkojen opetukset eronneiden vihkimisestä poikkeavat toisistaan. Eronneiden vihkimisestä kieltäytyvien kirkkojen mukaan Raamattu[1] ja kristillinen traditio opettavat absoluuttista monogamiaa, eli että ihmisellä saa olla vain yksi ainoa aviopuoliso ja että avioliitto kestää siihen saakka, kunnes jompikumpi aviopuoliso kuolee.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko sallii eronneiden uudelleen avioitumisen vastuullisen ja vakavan päätöksen jälkeen, mutta antaa myös papeille mahdollisuuden kieltäytyä eronneiden vihkmisestä omantunnon syistä.

Katolisen kirkon opetus

muokkaa

Katolisen kirkon vihkimä avioliitto on purkamaton, eikä kirkko tunnusta avioeroa, eikä siten myöskään hyväksy avioeronneen uudelleen avioitumista vaan pitää tätä moniavioisuutena.[2]

Ortodoksisen kirkon opetus

muokkaa

Ortodoksisen kirkon mukaan avioliitto on sakramentti ja liittona Jumalassa ikuinen. Avioero on kuitenkin sallittu ortodoksisessa kirkossa useista syistä. Tavallisesti avioero tapahtuu kirkon pastoraalisessa ohjauksessa, kun kaikki avioliiton pelastamisen yritykset ovat epäonnistuneet. Tällaisissa tapauksissa uudelleen vihkiminen voi olla mahdollista, mutta mahdollinen seuraava liitto toimitetaan erilaisen vihkikaavan mukaan, mikä korostaa ensimmäisen liiton erityistä merkitystä.[3]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opetus

muokkaa

Vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous totesi, että eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen oli sallittua vain, jos papin mukaan siihen oli erittäin painavia syitä. Presidentti Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei tullut kirkkolakiin. Koska kirkkolakiin ei saatu rajoitusta eronneiden vihkimiselle, papeilla oli paitsi oikeus myös velvollisuus vihkiä kaikki eronneet, jotka täyttivät kirkollisen vihkimisen ehdot. Vuonna 1978 piispainkokous antoi suosituksen, jonka mukaan papin, joka omatunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, pitää ilmoittaa vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten tilanne ratkaistaan. Käytännössä asia hoidetaan seurakunnan sisäisin järjestelyin. Piispainkokouksen suositus on edelleen voimassa.[4]

Kirkon katekismus kommentoi eronneiden vihkimistä seuraavasti: "Päätös uudelleen avioitumisesta on vastuullinen ja vakava. Sen tuominen Jumalan ja ihmisten eteen ei kysy vain tahtoa sitoutua vaan myös armoa ja anteeksiantamusta."[5]

Lähteet

muokkaa