Fernando Pessoa

Pessoan isä kuoli tuberkuloosiin hänen ollessaan viisivuotias. Vuotta myöhemmin kuoli myös Pessoan veli. Veljen kuoleman jälkeen Pessoa alkoi saada kirjeitä Chevalier de Pas -nimiseltä henkilöltä. Tämä oli ensimmäinen kirjailijan monista heteronyymeistä.^[2] Äiti meni uusiin naimisiin, ja vuonna 1896 perhe muutti Etelä-Afrikkaan Durbaniin, missä Pessoa kävi englanninkielisiä kouluja. Hänen latinan opettajansa oli merkittävänä innoittajana Pessoan harkitessa itselleen kirjoittajan uraa. Vuonna 1903 Pessoa herätti ensimmäistä kertaa kirjoituksillaan huomiota. Hänen ainekirjoituksensa Kapkaupungin yliopiston pääsykokeessa voitti kuningatar Victorian muistopalkinnon. Palkinnoksi hän sai valikoiman englantilaista kirjallisuutta, kuten William Shakespearea ja Alfred Tennysonia.^[3]

17-vuotiaana hän palasi Lissaboniin opiskelemaan kirjallisuutta, mutta opinnot keskeytyivät opiskelijalakon myötä. Etelä-Afrikkaan hän ei enää palannut. Isoäidiltään saadulla perinnöllä hän perusti kustantamon ja kirjapainon, joka ajautui kuitenkin pian konkurssiin. Tämän jälkeen hän ryhtyi elättämään itseään kaupallisena kirjeenvaihtajana ja kielenkääntäjänä.^[4]

Vuonna 1912 Pessoa ryhtyi kirjoittamaan esseitä A Águia -kirjallisuuslehteen. Esseitä pidetään provokatiivisina. Hän tutustui sukupolvensa muihin taiteilijoihin ja vietti näiden kanssa paljon aikaansa. Näihin aikoihin Pessoa kirjoitti eroottisen runon ”Epithalium” sekä lukunäytelmän O Marinheiro. Samoihin aikoihin tuli esiin yksi merkittävimmistä Pessoan heteronyymeistä, uusklassistinen runoilija Ricardo Reis. Hänelle Pessoa loi taustan, jonka mukaan Reis oli paennut poliittisista syistä Brasiliaan ja ollut nuorena jesuiittakoulussa ja valmistunut lääkäriksi. ^[2] Vuonna 1914 Pessoa koki syvän masennuksen, kirjoitti näytelmän ja keksi itselleen heteronyymin Alberto Caeiro. Caeiro oli Pessoan selvityksen mukaan paimenrunoilija, joka oli jäänyt nuorena orvoksi. Caeiro asui maaseudulla isoäitinsä luona ja oli käynyt vain kansakoulun.^[5]

Pessoa toimi Orpheu-taiteilijaryhmässä, joka julkaisi samannimistä lehteä ja oli merkittävässä roolissa portugalilaisen modernismin kehityksessä. Orpheu-ryhmän lehti julkaisi Pessoan englanniksi kirjoittamia runoja. Vuonna 1918 hän lähetti englanniksi kirjoittamiaan runoja julkaistaviksi The Timesiin ja Glasgow Heraldiin. Lehdissä julkaistut runot herättivät mielenkiintoa. Vuonna 1920 Pessoan äiti ja nuoremmat lapset palasivat Portugaliin ja Pessoa muutti heidän luokseen asumaan. Samoihin aikoihin kirjailija koki lyhyen rakkaussuhteen Ophelia Queirozin kanssa.^[6]

Vuonna 1922 uusi aikakauslehti, Contemporāena, julkaisi toukokuun numerossaan Pessoan teoksen Anarkistipankkiiri. Teos kertoo kahden nimettömän henkilön kahvilakeskustelusta joka käsittelee ihmisen itsekkyyttä ja Neuvostoliittoon rakenteilla olleen järjestelmän mahdottomuutta.^[7]

Vuonna 1927 Pessoa sai ensimmäisen julkisen tunnustuksensa, kun nuori runoilija José Region julisti hänet Presença-aikakauslehteen kirjoittamassaan artikkelissa sukupolvensa suurimmaksi mestariksi. Rakkaussuhde Opheliaan elpyi mutta päättyi jälleen yhtä nopeasti kuin edelliselläkin kerralla.^[8]

Okkultismi kiehtoi Pessoaa. Brittiläinen esoteerikko Aleister Crowley saapui Lissaboniin tapaamaan Pessoaa vuonna 1930, mutta hän katosi Cascaisissa. Outo tapaus herätti huomiota lehdistössä, ja julkisuutta kaihtava Pessoa joutui antamaan asiasta haastattelun. Pessoa käänsi portugaliksi Crowleyn runon ”Hymn to Pan” ja yritti vielä kolmannen kerran suhdetta Opheliaan. Kolmas välirikko jäi lopulliseksi.^[9]

Pessoa kuoli maksakirroosiin 47-vuotiaana. Sairaalaan hän oli hakeutunut päivää ennen menehtymistään. Viimeiset sanansa hän kirjoitti englanniksi. Suomeksi ne kuuluvat ”En tiedä mitä huominen tuo tullessaan.”^[10]

Ystäviensä haltuun kirjailija jätti elinaikanaan tarkoin varjelemansa arkun. Kun se avattiin kirjailijan kuoltua, sieltä löytyi lähes 30 000 liuskaa käsikirjoituksia.^[11]

Henkilönä Pessoaa on kuvattu yksinäiseksi ja julkisuutta vältteleväksi sekä kapakoiden nurkanvaltaajaksi ja portugalilaisen keskipäivän vähäpuheiseksi haamuksi. Hän itse piti elämänsä tarkoituksena unelmointia.^[12]

Vaikka Pessoa oli tuottelias kirjoittaja, hän julkaisi elinaikanaan vain yhden runokirjan, Portugalin myyttistä historiaa kuvaavan eeppisen ja monitahoisen Mensagemin. Mensagemin ansiosta Estado Novon konservatiivinen diktatuurihallinto nosti Pessoan kansalliskirjailijan asemaan. Myöhemmin Pessoan diktatuurinvastaisetkin tekstit ovat tulleet tunnetuiksi. Mensagemin lisäksi Pessoa julkaisi elinaikanaan muutaman vihkosen englanniksi kirjoitettuja runoja, ja aktiivisen lehtikirjoittelun vuoksi hän oli verrattain tunnettu jo omana aikanaan. Suurin osa Pessoan tuotannosta on julkaistu postuumisti, ja se käsittää runojen lisäksi proosaa, esseitä, pamfletteja ja jopa dekkareita.

Erikoislaatuinen piirre Pessoan kirjallisessa tuotannossa on heteronyymien käyttö. Heteronyymejä Pessoalta on löydetty kaikkiaan 72.^[13] Hän kirjoitti valtaosan tuotannostaan taiteilijanimillä, joista kehittyi pseudohenkilöitä omine historioineen, luonteenpiirteineen ja kirjoitustyyleineen. Merkittävimpinä näistä kymmenistä kirjoittajahahmoista on perinteisesti pidetty Alberto Caeiroa, Ricardo Reisiä ja Alvaro de Camposia, mutta uudempi tutkimus on kiinnittänyt huomiota myös sellaisiin hahmoihin kuin António Mora, Vicente Guedes, Alexander Search ja Bernardo Soares. Eriytyneet kirjailijahahmot jopa kiistelivät keskenään lehtien palstoilla. Suomennetussa valikoimassa Hetkien vaellus on mukana Alvaro de Camposin tunteikas muistokirjoitus edesmenneelle Alberto Caeirolle. Heteronyymeillään Pessoa loi pienen kirjallisen kaikkeuden, jossa kirjoittajan ja kirjallisen hahmon, todellisuuden ja sepitteen raja sekoittui Kirjailija Fernando Pessoa oli heteronyymiensa kanssa tasavertainen hahmo. Heteronyymien käyttö tarjosi Pessoalle mahdollisuuden tutkiskella minuuden, olemassaolon ja kirjailijuuden teemoja, jotka kulkevat läpi koko hänen tuotantonsa.

• Hetkien vaellus. Suomentanut Pentti Saaritsa. Helsingissä: Otava, 1974. ISBN 951-1-01639-3. – 2. painos 1993, ISBN 951-1-12839-6.
• Anarkistipankkiiri. (O banqueiro anarquista, 1922.) Suomentanut Sanna Pernu. Helsinki: Andalusialainen koira, 1992. ISBN 952-9691-02-5. – Uusi painos: Basam Books, 2014, ISBN 978-952-260-303-6. – Basam Books klassikko, 2023, ISBN 978-952-379-475-7.
• Levottomuuden kirja. (Livro do desassossego por Bernardo Soares, 1982.) Suomentanut Sanna Pernu. Kuvitus Priit Pärn. Helsinki: Andalusialainen koira, 1999. ISBN 952-9691-11-4. – Uudistettu painos: Viisas Elämä, 2016, ISBN 978-952-260-304-3. – 2. painos 2018, ISBN 978-952-7240-27-4.
• En minä aina ole sama. Runoutta. Valikoinut ja suomentanut Pentti Saaritsa. Helsingissä: Otava, 2001. ISBN 951-1-16823-1. – Päivitetty ja laajennettu versio Hetkien vaelluksesta.
• Minä, aina vieras. Suomentaneet Janne Löppönen ja Harry Salmenniemi. Helsinki: Poesia, 2016. ISBN 978-952-305-051-8.
• Minä se olen. Fernando Pessoan runoja. Suomennos ja saatesanat Leo Saukkoriipi. Portugalinkielisten proosatekstien kääntäjät Lilia ja Pasi Loman sekä Tommi Ingalsuo. Kemi: Atrain & Nord, 2021. ISBN 978-952-315-538-1.
• Minusta minussa on ainakin kaksi. Fernando Pessoan & Álvaro de Camposin runoja. Tulkinnut ja kommentoinut Leo Saukkoriipi. Kemi: Atrain & Nord, 2021. ISBN 978-952-315-622-7.
• Minussa on monta. Tulkinnut ja kommentoinut Leo Saukkoriipi. Kemi: Atrain & Nord, 2021. ISBN 978-952-315-599-2.
• Naturalmente. Mukaelmat ja kooste: Leo Saukkoriipi. Kemi: Atrain & Nord, 2022. ISBN 978-952-315-644-9.
• Fernando & heteronyymit. Vain uneni ovat väyliä itseeni. Runosuomennoksia. Suomentanut, saatesanat ja selitykset Miika T. Meijer. Helsinki: Books on Demand, 2023. ISBN 978-952-80-3506-0.
• Tuntematonta Pessoaa etsimässä. Fernando Pessoan runoja. Suomentanut Leo Saukkoriipi. Kemi: Atrain & Nord, 2023. ISBN 978-952-315-664-7.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fernando Pessoa Wikimedia Commonsissa