Perinneruoka

Perinneruoka on ruokaa, jonka sisältöön, valmistamiseen, tarjoiluun ja syömiseen liittyvä tieto, tapa ja osaaminen on siirtynyt sukupolvelta toiselle.^[1]

Perinneruoat ovat tärkeä osa monien juhlapyhien, esimerkiksi joulun ja pääsiäisen viettoa. Ruoan merkitys juhlassa oli entisaikaan erityisen suuri, koska ravintoa ei aina ollut riittävästi.^[2]

Tietyn alueen keittiön määrittelevät kolme päätekijää: perusraaka-aineet, valmistustavat ja tavallisimmat mausteet. Tiettyyn kulttuuriin kasvaneet ihmiset suosivat tottumustensa mukaista ruokaa ja mieltävät tietyt ravinnoksi kelpaavat raaka-aineet epämiellyttäviksi, jos niitä ei tunneta tai pidetä hyväksyttävinä kyseisessä kulttuurissa. Ruokakulttuurit ovat syntyneet ravinnon hankintatapojen, ruoanvalmistustapojen ja nauttimistapojen yhteisvaikutuksena.^[3] Välimeren alueella on perinteisesti käytetty ruoanlaitossa oliiviöljyä, pähkinöitä, pakokasveja, kalaa ja äyriäisiä.^[4] Italiassa Pastaruoat ovat perinneruokia. Pastatyypit ovat jakautuneet pohjoisen ja etelän välillä. Pohjois-italiasssa käytetään litteää tuorepastaa, jonka valmistuksessa on käytetty kananmunaa. Etelä-Italiassa taaskäytetään putkimaisia pastatyyppejä.^[5] Aasiassa yleisimpiä ja perinteisimpiä ovat wokkiruoat ja keittoruoat | Perinteisimmin käytettyjä raaka-aineita ovat riisi, vihannekset, mausteseokset ja yrtit.^[6]

Perinneruoat eivät aina ole kovin alkuperäisiä siinä mielessä, että ne olisi keksitty kyseisellä alueella. Monet suomalaiset maaseudun ruokalajit ovat muunnelmia herrasväen vastaavista, jotka taas ovat usein peräisin Suomen ulkopuolelta. Esimerkiksi savolainen alatoopi ei välttämättä ole kovinkaan lähellä ranskalaista esikuvaansa. Nykyisin tarjottavat perinneruoat ovat myös nykyihmisen makuun ja nykyajan valmistustapoihin sopeutettuja. Esimerkiksi muikun ja monien muiden pilaantuvien elintarvikkeiden perinteinen säilömistapa oli hapattaminen, joka ei vastaa nykymakua.^[7]

Suomen pitäjäruoat

Suomessa toteutettiin vuosina 1984–1988 suuri pitäjäruokaprojekti, jota johti tv-kokkina tunnetuksi tullut Jaakko Kolmonen innostuttuaan savolaisen kotiseutuneuvos Bertta Räsäsen alkuperäisajatuksesta. Keskeisesti mukana oli myös Marttaliitto. Jokaiselle kunnalle, myös sodissa rajan taa Karjalaan jääneelle, valittiin yksi tai useampi vain sille tyypillinen ruokalaji. Joistakin ruoista tuli kilpailua kuntien välille: muurinpohjaletut hyväksyttiin kahden kunnan nimikkoruoaksi, klimppisoppa yli kolmenkymmenen. Projektin myötä syntyi vuonna 1988 julkaistu kirja Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat.^[8]^[9]^[10] 1980-luvulla Savossa äänestettiin jokaiselle kunnalle oma nimikkoruoka.^[11]

Katso myös

Lähteet

Karjalainen, Sari: Aladobista tirripaistiin – Suomalaista perinneruokaa. Opinnäytetyö. Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 6.12.2018).
Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat. Helsinki: Patakolmonen Ky.
Nousiainen, Pirjo: Savolainen ruokakulttuuri- ja kuinka se näkyy Ylä-Savon peruskoulujen kouluruokailussa syksyllä 2015. Opinnäytetyö. Savonia-ammattikorkeakoulu, hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma, 2015. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.12.2018).

Viitteet

↑ Karjalainen 2009, s. 7.
↑ Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. WSOY, 2004.
↑ Finfood-sivusto ja Räsänen 1980, ks. Nousiainen 2015, s. 7.
↑ Maaret Tiensuu: Suojaa syövältä ja sydänsairauksilta-tälläinen on hehkutettu Välimeren ruokavalio Kotiliesi. 17.8.2017. Otavamedia. Viitattu 3.5.2024.
↑ Ihana Italian keittiö, s. 7. Suomentanut Pirjo Latvala. WSOY, 1997. ISBN 951-0-23402-8.
↑ Suuri aasialainen keittokirja, s. 8-12. Suomentanut Merja Tuomi. Könemann, 2007. ISBN 3-8290-3255-2.
↑ Paistinkääntäjät puhuivat perinneherkuista. Ihannekeittiössä valmistetaan aitoa ja yksinkertaista ruokaa. Helsingin Sanomat, 20.8.1987, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).
↑ Malmberg, Ilkka: Makunystyrät muutoksen kourissa. Helsingin Sanomat, 14.2.1988, s. 3. Näköislehden aukeama (tilaajille).
↑ 1985–86 Koti lähellä ja kaukana Marttaperinne-sivusto. Martat. Arkistoitu 6.12.2018. Viitattu 6.12.2018.
↑ Kuolleita: Kotiseutuneuvos Bertta Räsänen. Maakuntien perinneruokakirjojen äiti. Helsingin Sanomat, 2.10.1994, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).
↑ Savossa äänestettiin pitäjille nimikkoruoat. Helsingin Sanomat, 20.9.1984.

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Perinneruoka Wikimedia Commonsissa

[1] Karjalainen 2009, s. 7.

[2] Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika. Suomalaisia vuotuisperinteitä. WSOY, 2004.

[3] Finfood-sivusto ja Räsänen 1980, ks. Nousiainen 2015, s. 7.

[4] Maaret Tiensuu: Suojaa syövältä ja sydänsairauksilta-tälläinen on hehkutettu Välimeren ruokavalio Kotiliesi. 17.8.2017. Otavamedia. Viitattu 3.5.2024.

[5] Ihana Italian keittiö, s. 7. Suomentanut Pirjo Latvala. WSOY, 1997. ISBN 951-0-23402-8.

[6] Suuri aasialainen keittokirja, s. 8-12. Suomentanut Merja Tuomi. Könemann, 2007. ISBN 3-8290-3255-2.

[7] Paistinkääntäjät puhuivat perinneherkuista. Ihannekeittiössä valmistetaan aitoa ja yksinkertaista ruokaa. Helsingin Sanomat, 20.8.1987, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).

[pitajaruokajuttu-8] Malmberg, Ilkka: Makunystyrät muutoksen kourissa. Helsingin Sanomat, 14.2.1988, s. 3. Näköislehden aukeama (tilaajille).

[9] 1985–86 Koti lähellä ja kaukana Marttaperinne-sivusto. Martat. Arkistoitu 6.12.2018. Viitattu 6.12.2018.

[10] Kuolleita: Kotiseutuneuvos Bertta Räsänen. Maakuntien perinneruokakirjojen äiti. Helsingin Sanomat, 2.10.1994, s. 4. Näköislehden aukeama (tilaajille).

[11] Savossa äänestettiin pitäjille nimikkoruoat. Helsingin Sanomat, 20.9.1984.

[1]