Sora

karkea maalaji
Tämä artikkeli kertoo maalajista. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Sora on kivennäismaalaji, jonka vallitseva raekoko on 2–20 mm, toisissa luokituksissa 60 mm asti. Soraa pienemmistä rakeista koostuva maalaji on hiekkaa, isommat rakeet ovat kiviä.[1] Kivet ovat ainakin jossain määrin pyöristyneitä ja puhdaspintaisia. Sora on hyvin vettäläpäisevä maalaji, koska sen hienot ainekset ovat huuhtoutuneet pois.[2]

Soraa (suurimmat raekoot tässä kuvassa ovat noin 4 cm)

Soran esiintyminen luonnossa

muokkaa

Soraa syntyy kallion rapautuessa. Joet ja rannan aallot kasaavat vesieroosion irrottamaa soraa laajoiksi sorakentiksi. Jääkauden aikana syntyi laajoja soraesiintymiä.[3]

Suomessa ja Pohjoismaissa sekä muilla jäätiköityneillä alueilla sora on useimmiten someroa eli harjusoraa, jossa on kiviä 10–50 painoprosenttia, tai rantasoraa. Harvinaisempaa on moro, joka on rapakiven rapautuessa syntynyttä soraa.

Vesialueiden, kuten merien rannoilla sora lajittuu helposti myös pikkukiviksi, joiden terävät kulmat ovat hioutuneet pyöreiksi. Myös jäätikköjoen virtauksen synnyttämässä harjusorassa, jollaista sora yleensä Suomessa ja Fennoskandiassa on, kivet ovat pyöreäksi hioutuneita, mutta mukana on yleensä myös pienempiä raekokoja.

Soran käyttö

muokkaa
 
Soratie Kalkkisissa.

Soraa käytetään yleisesti teiden pintamateriaalina. Suomen tieverkosta on sorateitä noin kolmasosa, 28 000 kilometriä. Suomessa tien päällystäminen kannattaa yleensä vasta, kun tien liikennemäärät ovat yli 300 autoa vuorokaudessa.[4]

Kasvillisuusalustana sora on huono vaihtoehto, koska vedenläpäisykyvyn takia myös ravinteet huuhtoutuvat pois. Soraa käytetäänkin erityisesti rakennuspohjana, koska routaa ei esiinny vedettömässä maa-aineksessa. Helppo liikuteltavuus on myös yksi rakentamisessa edullinen tekijä soralla.

Rakennustöissä käytetään eri kohteissa erilaista soraa tai mursketta. Sora lisää kantavuutta ja auttaa ohjaamaan veden oikeisiin paikkoihin. Soran raekoko vaikuttaa siihen, miten kosteus etenee sorakerroksessa ylöspäin.[5]

Soran karkeusteille on olemassa kansanomaisia nimityksiä. Esimerkiksi erittäin karkeasta sorasta käytetään nimitystä rompooli.[6]

Soralla voidaan korvata luontopoluilla pitkospuita, mikäli maaperä sopii siihen. Sorastaminen on huomattavasti edullisempaa kuin pitkosten rakentaminen. Soiden yli vieviä pitkospuureittejä ei sorasteta, johtuen maisemallisista syistä.[7]

Galleria

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Maalajiluokitukset. Lajittuneiden kivennäismaalajien lajitteet[vanhentunut linkki] Maaperäkartan käyttöopas, Geologian tutkimuskeskus
  2. gsf.fi – Sora (Arkistoitu – Internet Archive) Geologian tutkimuskeskus
  3. Mikä on harju[vanhentunut linkki] Elina Ahokangas Maantieteen kollokvio 23.4.2010, Turun yliopisto
  4. Soratiet[vanhentunut linkki] Liikennevirasto
  5. Kiviainekset Rakentaja
  6. Rakennuslehti[vanhentunut linkki], viitattu 21.1.2011
  7. Pekka Rajala: Nykyaika jäytää pitkospolustojakin 08.062011. Ilkka. Viitattu 08.06.2011.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.