Dutch Swing College Band

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dutch Swing College Band vuonna 2012.

Dutch Swing College Band (DSCB) on hollantilainen perinteistä dixieland-jazzia soittava yhtye, jonka perusti vuonna 1945 klarinetisti ja saksofonisti Peter Schilperoort.

Yhtye nousi 1940-luvulla nopeasti kansainväliseen maineeseen ja on tehnyt vaihtuvalla kokoonpanolla paljon kiertueita ja levytyksiä. Schilperoort toimi yhtyeen johtajana kuolemaansa 1990 saakka, lukuun ottamatta viiden vuoden taukoa 1950-luvun loppupuolella, jolloin hän toimi varsinaisessa ammatissaan insinöörinä.[1]

Omien äänilevyjensä lisäksi Dutch Swing College Band on levyttänyt monien amerikkalaisten jazzmuusikoiden kanssa, muun muassa Sidney Bechet’n vuonna 1951, Jimmy Witherspoonin 1970, Joe Venutin 1971, Teddy Wilsonin 1972 ja 1973, Billy Butterfieldin 1973, Bud Freemanin 1975 ja Wild Bill Davisonin kanssa 1976.

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuusta 2012 alkaen yhtyeen kokoonpano on ollut seuraava:
Bob Kaper yhtyeen johto, klarinetti, alttosaksofoni, laulu
Ton van Bergeijk banjo, kitara, laulu
Keesjan Hoogeboom trumpetti, laulu
Maurits Woudenberg pasuuna
Frits Kaatee klarinetti, sopraanosaksofoni, baritonisaksofoni
Adrie Braat kontrabasso
Onno de Bruijn rummut

Alkuperäinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1945 lopulta lähtien yhtyeessä soittivat:[2][3]
Frans Vink Jr yhtyeen johto, piano
Peter Schilperoort klarinetti, altto- ja baritonisaksofoni
Joost van Os trumpetti
Bill Brant pasuuna
Otto Gobius kitara
Henry Frohwein kontrabasso
Tony Nüsser rummut

  • Dutch Swing College Band HOT (äänityksiä vuosilta 1951–1956)
  • Dixieland Goes Dutch (1955)
  • Dutch Swing College Band with Nelson Williams (1957)
  • Swing College At Home (1958)
  • Jazz at the Concertgebouw A’dam featuring Neva Raphaello (1958)
  • Swinging Studio Sessions (1959)
  • The Band’s Best (1959, 1960)
  • 12 Jazz Classics (1961)
  • Party Favourites (1961)
  • At the Jazzband Ball (1961)
  • Dixie Gone Dutch (1962)
  • DSC At the European Jazz Festival (Comblain-la-Tour, Belgia 1962)
  • The Dutch Swing College Band at the Sport Palast Berlin (1962)
  • The Dutch Swing College Band Meets Teddy Wilson (1964)
  • Dutch Swing College Band goes Latin (1964)
  • 20 Years DSC, Live at Sportpalast Berlin (1965)
  • Live Party (1965)
  • Reunion Jazz band (1966)
  • Dutch Swing College Band Meets Joe Venuti (1971)
  • Johnny Goes Dixie, feat. Johnny Meijer (1974)
  • DSC Live (1974)
  • Dutch Swing College Band and Bud Freeman (1975)
  • Dutch Swing College Band (1976)
  • DSC Hit Collection (1977)
  • Still Blowing Strong, 34 Years (1978)
  • The Dutch Swing College Band Jubilee Concert (1980)
  • Digital Dixie (1981)
  • Digital Anniversary (1985)
  • Live 1974 (1997)
  • The Swing Code (2005)
  • Swing that Music (2006)
  • When You're Smiling – with Lils Mackintosh (2007)
  • My Inspiration (2009)
  • Jubilee Concert (65-vuotisjuhlakonsertti Haagissa, 2010)
  • Update (2012)
  1. The Dutch Swing College Band Story, Philips H72BG205
  2. Back In Time - Philips CD 842 045-2/ raita 21 - Hodge Podge
  3. LP:n 'Jubilee Concert 1980' kansitekstit (Philips 6601 003)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Dutch Swing College Band