Korkeakosken saha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Korkeakosken saha on Juupajoen Korkeakoskella sijaitseva UPM-Kymmene-konserniin kuuluva sahalaitos. Sahan tuotantokapasiteetti vuonna 2013 oli 330 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa ja sen palveluksessa oli noin 80 henkilöä. Tuotettu sahatavara menee pääasiassa puusepän- ja huonekaluteollisuuteen sekä rakentamiseen.

Korkeakosken saha perustettiin 1960, perustaja oli Valkjärveltä kotoisin ollut Teodor Kopra. Teodor Kopran kuoltua 1964 sahaa alkoivat hoitaa hänen poikansa Keijo Kopra (s. 1942) ja Tenho Kopra. Sahan ( Kopran Saha K. ja T. Kopra Ky) vuosituotanto oli aluksi 3 000–5 000 kuutiometriä mutta jo 1960-luvun lopulla se nousi 10 000 kuutiometriin. Vuonna 1975 valmistui vanhan sahan viereen uusi sahalaitos ja sen myötä vuosituotanto kohosi jo yli 100 000 kuutiometriin.

Uusi sahalaitos tuhoutui tulipalossa helmikuussa 1981 ja korjausten jälkeen sahaustoiminta pääsi jatkumaan syksyllä 1983. Koprat myivät loppuvuodesta 1989 Korkeakosken sahan ja Pieksämäellä sijainneen Nikkarilan sahan 90 miljoonan markan hinnasta Yhtyneet Paperitehtaat Oy:lle. Tässä vaiheessa Korkeakosken sahan vuosituotanto oli 130 000 kuutiometriä ja sahalla työskenteli 150 työntekijää.

Vuodesta 2004 Korkeakosken saha toimi osana UPM-Kymmene Wood Oy:tä ja vuonna 2007 kun UPM-Kymmenen saha- ja vaneriliiketoiminnat eriytettiin, Korkeakosken saha tuli osaksi UPM-Kymmene Oyj:tä. Helmikuussa 2011 sahalla oli tulipalo jossa tuhoutui osittain särmäysosaston rakennus.