Mario Party 3

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mario Party 3
Kehittäjä Hudson Soft
Julkaisija Nintendo
Pelisarja Mario Party
Julkaistu Japani 7. joulukuuta 2000
Yhdysvallat 6. toukokuuta 2001
Euroopan unionin lippu 16. marraskuuta 2001
Australia 3. syyskuuta 2001
Lajityyppi partypeli
Pelimuoto yksinpeli, moninpeli
Ikäluokitus ESRB: Kaikenikäisille
Alusta Nintendo 64
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Mario Party 3 on Hudson Softin kehittämä ja Nintendon joulukuussa 2000 julkaisema Mario Party -pelisarjan kolmas osa. Mario Party 3 on viimeinen Nintendo 64:lle tehty Mario Party -peli, sekä viimeinen Euroopassa julkaistu Nintendo 64:n peli. Pelin seuraaja on Mario Party 4, joka on ensimmäinen Nintendo GameCubelle kehitetty Mario Party -peli.

Pelaaja voi nyt pelata pelilaudoilla kaksinpeliäkin nelinpelin lisäksi. Tämä on myös ensimmäinen Mario Party -peli, joka sisältää 12 erilaista pelilautaa. Pelin tavoite on sama kuin edeltäjissä, eli pelaajan täytyy liikuttaa hahmoa ympäri lautaa heittämällä noppaa ja kerätä kolikoita ja tähtiä. Pelin voittaja on tuttuun tapaan se, joka on saanut pelin päätteeksi eniten tähtiä (ja eniten kolikoita, jos tähtiä on toisen pelaajan kanssa saman verran - jos molempia on saman verran, voittaja arvotaan nopalla). Kolikoita voi löytää monista ruuduista ja niitä voi voittaa minipeleistä. Tähtiä voi löytää näytetyistä paikoista tai sitten niitä voi saada joidenkin avusteiden avulla. Pelaaja pelaa jokaisen vuoron läpi heittämällä noppaa ja etenemällä summan verran. Kun kaikki pelaajat ovat käyttäneet vuoronsa, alkaa minipeli.

Tämä peli sisältää tarinatilan, jossa pelaaja aloittaa seikkailun halki erilaisten pelilautojen, ja jokaisella pelilaudalla pelaaja yrittää voittaa tekoälyohjatut hahmot. Pelaajan tehtävänä on päihittää kaikki muut hahmot ja tienata postimerkkejä Millennium Starilta. Kun kaikki seitsemän postimerkkiä on hallussa, pelaaja haastetaan kaksintaisteluun Millennium Starin kanssa. Tämä minipeli on "Star Dust Battle", jossa pelaajan täytyy iskeä Millennium Staria kolme kertaa tähdillä. Tämän jälkeen pelaaja palkitaan yleisestä edistymisestä. Pelaajan saadessa ainakin kahdeksan S-arvosanaa, hänestä tulee "Miracle Star" ja Game Guy Room Mini Game Housessa avautuu.

Peli sisältää "Standard Party Moden", jossa neljä pelaajaa pelaa halki pelilaudan. Battle-minipelit esiintyvät tässäkin pelissä. Nämä pelit ovat kuten neljän pelaajan pelit, mutta enemmän kehitettyjä. Battle-pelit ovat normaalisti jännittäviä, koska jokaisen pelaajan täytyy laittaa paljon kolikoita peliin. Ensimmäiselle sijalle yltänyt saa 70% kolikoista ja toiselle sijalle yltänyt saa 30%, kun taas loput eivät saa yhtään kolikkoa.

Duel- eli kaksintaistelupeleissä kaksi pelaajaa ottelee toisiaan vastaan. Duel-pelin ruudut ilmestyvät ympäri pelilautaa, kun on viimeiset viisi vuoroa tai erää käsillä. Party Modessa yksi pelaaja aloittaa kaksintaistelun ja päättää palkinnoksi tulevan kolikkomäärän. Pelin voittaja saa kaikki kolikot itselleen. Pelissä on mahdollisuus ottaa pois tekoälyohjatuilta hahmoilta aloittaa kaksintaistelu.

Jokainen Mario Party -peli sisältää 50-80 erilaista peliä muutamalla eri tyypillä. Neljän pelaajan pelit ovat vapaita kaikille pelaajille, jossa kaikki ottelee kaikkia vastaan. 2 vs. 2 ja 1 vs. 3 -pelit jakavat hahmot ryhmiin ja sen myötä pelaajan täytyy auttaa toistakin toveria voittamaan. Monissa tilanteissa voittajapelaaja saa kymmenen kolikkoa.

Uutuutena pelissä esiintyy Game Guy -minipelit. Hahmon joutuessa Game Guy -ruutuun, hänen täytyy luovuttaa kaikki kolikkonsa palkinnoksi ja pelata "chase-based-minipeliä". Pelin voittaja saa kaikki kolikot, mutta jos pelaaja häviää, hän ei saa omia kolikoitansa takaisin. Näiden pelien on todettu aiheuttavan harmia, joten tätä systeemiä ei ole käytetty seuraavissa Mario Partyissa.

Pelattavat hahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mario Party 3 sisältää yhä samat pelattavat hahmot kuin edeltäjänsä: Mario, Luigi, Prinsessa Peach, Yoshi, Wario ja Donkey Kong ja uusina pelaajina joukkoon kuuluu Waluigi ja Prinsessa Daisy. Tämä on viimeinen Mario-peli, jossa Daisyllä on pitkät hiukset ja keltavalkoinen mekko.

Arvostelijat antoivat pelille seuraavat pisteet.

Mario Party 3 palkittiin "Console Children's Game of the Year" -palkinnolla vuonna 2001. Peli voitti myös "Console Family" -palkinnon vuonna 2002. Peliä oli vuonna 2002 myyty yli miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti, joka teki siitä kuukauden pelin.