Meren kasvojen edessä (Inför havets anlete) on Yleisradion tuottama ruotsinkielinen televisioelokuva vuodelta 1967. Sen käsikirjoitti Benedict Zilliacus suomenruotsalaisen Arvid Mörnen samannimisen romaanin pohjalta. Ohjaajana toimi Åke Lindman. Elokuva kuvattiin etupäässä Turun ulkosaariston Jungfruskärissä Houtskarin lähellä.[1]
1800-luvun alkuun sijoittuvassa tarinassa neljä turkulaisylioppilasta seikkailee ulkosaaristossa, ja yksi heistä päättää jäädä koko kesäksi kokeakseen saaristolaiselämää. Hän ihastuu saarelaistyttöön ja joutuu ikävien rikostapahtumien todistajaksi.[1]
- ↑ a b Meren kasvojen edessä, Katso 35/1967. Viitattu 26.4.2014.
|
---|
| Pitkät elokuvat (ohjaus) | 1960-luku | |
---|
| 1990-luku | |
---|
| 2000-luku | |
---|
|
---|
| TV-elokuvat ja -sarjat (ohjaus) | |
---|
|