Michael Joseph Savage

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michael Joseph Savage

Michael Joseph Savage (23. maaliskuuta 1872 Tatong, Victoria, Australia27. maaliskuuta 1940 Wellington, Uusi-Seelanti) oli Uuden-Seelannin työväenpuolueen poliitikko, joka toimi Uuden-Seelannin pääministerinä vuosina 1935–1940.[1]

Savage syntyi irlantilaisten maahanmuuttajien perheeseen kahdeksasta lapsesta nuorimpana. Hänet kasvatettiin katoliseen uskoon. Henry George ja Edward Bellamy vaikuttivat vahvasti Savagen poliittiseen ajatteluun.[1] Savage toimi alun perin kullankaivajana ja työväenliikkeen organisoijana Australiassa. Hän muutti Uuteen-Seelantiin vuonna 1907 ja ryhtyi pian aktiiviseksi toimijaksi Aucklandin ammattiyhdistysliikkeessä. Savage liittyi työväenpuolueeseen sen perustamisen yhteydessä vuonna 1916 ja nousi sen varajohtajaksi vuonna 1923 sekä Harry Hollandin seuraajana[2] johtajaksi 1933. Hän vaikutti merkittävästi työväenpuolueen vaalivoittoon vuonna 1935 ja pääsi Uuden-Seelannin ensimmäiseksi työväenpuoluetta edustaneeksi pääministeriksi. Hän saavutti suosiota talouden elvytystoimillaan ja sosiaalisilla hyvinvointiohjelmillaan. Hän toteutti muun muassa opetusjärjestelmän uudistuksen ja loi sosiaaliturvaa koskevaa lainsäädäntöä. Savage johtikin työväenpuolueen yhteen sen suurimmista vaalivoitoista vuonna 1938.[3]

Vuonna 1938 Savage kritisoi julkisesti Ison-Britannian hyväksyntää Sudeettialueiden liittämiselle natsien hallitsemaan Saksaan. Muun muassa The New Zealand Herald tuomitsi hänet epäyhtenäisyyden osoittamisesta kritiikillään. 3. syyskuuta 1939 Uusi-Seelanti yhtyi Ison-Britannian sodanjulistukseen natsi-Saksalle.[1] Tuolloin Savage oli kuitenkin toipumassa suolistosyövän takia tehdystä leikkauksesta.[4] Terveydentilan heikennyttyä Peter Fraser hoiti tilapäisesti Savagen tehtäviä. Savagen kuoltua Fraserista tuli pääministeri.[3] Savagen sairastaessa John A. Lee oli noussut työväenpuolueen sisällä hänen vastavoimakseen. Lee vihjasi Savagen somaattisen sairauden vaikuttaneen myös tämän henkisiin kykyihin. Savage piti Leetä epälojaalina ja syytti tätä pyrkimyksestä tuhoamiseensa poliittisena voimahahmona. Lee erotettiin puolueesta päivä ennen kuin Savage kuoli kotonaan Wellingtonissa 27. maaliskuuta 1940.[1] Hänet haudattiin Aucklandin Bastion Pointiin.[2]

  1. a b c d Barry Gustafson, Savage, Michael Joseph Te Ara, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  2. a b Barry Gustafson, Michael Joseph (Mick) Savage (1872–1940) Australian Dictionary of Biography, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  3. a b Michael Joseph Savage Britannica, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)
  4. Prime minister declares New Zealand’s support for Britain New Zealand History, viitattu 6.7.2024 (englanniksi)