Naisten jalkapallo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

.Naisten jalkapallo on jalkapalloa naisten pelaamana.

Naisten jalkapallon historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
British Ladies Football Clubin, brittiläisen naisjalkapalloseuran joukkue vuodelta 1895.

Ensimmäinen virallinen naisjoukkueiden välinen jalkapallo-ottelu pelattiin vuonna 1895. Siinä kohtasivat Pohjois- ja Etelä-Englannin joukkueet, ja ottelun voitti pohjoinen lukemin 7–1. Ensimmäistä kansainvälistä ottelua saatiin odottaa vuoteen 1920 saakka. Tuolloin vastakkain pelasivat englantilainen Dick Kerr's Ladies ja ranskalainen A French XI. Englantilaisjoukkue voitti ottelun maalein 2–0 25 000 katsojan edessä. Vielä myöhemmin samana vuonna pelattiin ottelu, jota oli katsomassa 53 000 katsojaa. Tämä oli siihen mennessä suurin katsojamäärä, joka oli koskaan seurannut naisjoukkueiden välistä ottelua. Vuonna 1921 Englannin jalkapalloliitto FA kielsi jalkapallon naisilta, sillä liiton mielestä laji ei sopinut heille.[1] Naiset perustivat oman liittonsa vuonna 1969. Peli alkoi kehittyä jälleen 1970-luvun vaihteessa ja vuonna 1972 pelattiin ensimmäinen virallinen naisten maaottelu. Ottelussa Englanti voitti Skotlannin 3–2. Englannissa alettiin pelata kansallista sarjaa vuonna 1991.[2]

Maanosien sisäisistä mestaruuskilpailuista vanhimmat ovat EM-kilpailut, joita on pelattu epävirallisesti vuodesta 1984 ja virallisesti vuodesta 1991 lähtien.[3][4] MM-kilpailuja on järjestetty vuodesta 1991 lähtien. Turnauksen historian menestyneimpiä joukkueita ovat Yhdysvallat ja Saksa kahdella mestaruudellaan. Turnaus järjestetään neljän vuoden välein ja seuraavat kilpailut pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa vuonna 2023. Olympialaisten ohjelmaan naisten turnaus tuli vuonna 1996, ja se on ollut mukana kaikissa kisoissa siitä lähtien. Ensimmäisen olympiaturnauksen voitti Yhdysvallat.[5] Suomi osallistui arvokisoihin ensimmäisen kerran EM-kisoissa Englannissa vuonna 2005, jolloin yllettiin peräti välierään saakka.[6] Suomessa naisten kilpailutoiminta alkoi vuonna 1971 Mimmiliiga-nimellä ja ensimmäinen maajoukkue kasattiin vuonna 1973. Nykyinen Suomen naisten maajoukkue kantaa Helmarit-lempinimeä.[7]

Seurajoukkueiden kilpailuista ehkä merkittävin on Mestarien liiga, jota on pelattu vuodesta 2001 lähtien. Menestyneimpiä ovat saksalaiset joukkueet, sillä yhdeksän kauden jälkeen vain kolme voittoa on mennyt muualle kuin Saksaan.[8]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]