Siirry sisältöön

Kauhavan poika

Wikiaineistosta
Kauhavan poika.

Kirjoittanut Lauri Soini


Juna tuli Kauhavan asemalle,
hihkuen, puhkuellen.
Asemalta poikia astui parvi
vaunuun huudahdellen.
Kaikk’ oli vahvoja niinkuin karhut,
kaikk’ oli ryyppypäissä,
kaikki ne mellasti myrskyn lailla,
yks oli viinamäissä,
»En ole», lauleli parhain poika,
»kasvoilla kaunistettu,
vaan olen voimalla, uljaalla luonnolla,
riemulla reimastettu.
»Hei vaan! Laulaen –» Vaunuun astui
junan kuljettaja,
muistutti poikia vakavasti,
ett’ olis riemulla raja.
»Hei vaan!» huuteli parhain poika.
»Kuuleeko laulua kukaan?
Paljo on poikia, yks vain tohtii
huilata mielensä mukaan».
»Kuules!» kumppanit kuiskuttivat,
»Joudumme kenties linnaan» –
»Hei, ylös lennätte! Sinne jos mennään,
menkäämme uljahinnaan!
Huima mä olen, mut tahdon tulla
huimaa huimemmaksi.
Kelpaa se henttuni hento ja hieno
huimankin hoitajaksi». –
Laulajan vastassa vaunussa istui
äitinen nuori ja hellä.
Koitteli lastansa itkeväistä
vaalia, viihdytellä.
Poikanen lauleli, jotta se kaikui
pilvien pieliin asti.
Laulusta lapsonen vain yhä kiihtyi,
vaikeroi haikeasti.
Äitinen huolevan kyyhkyn lailla
katsahti hurjimusta.
Katseessa siin’ oli hellyyttä pyhää,
hartainta rukousta.
Huima ku huomasi. Kuin oisi piston
puukosta rintaansa saanut,
heittäysi nurkkaan hän istualle –
melu oli vaiennut, laannut.

Lauri Soini.


Lähde: Työmies 9.10.1901.